Nähtävää

On sanottu, että me etsimme kulkiessamme usein lapsuuden maisemaa, sielun maisemaa, sitä kaunista kesäpäivää ja näkymää, joka on piirtynyt sydämeen. Kaipaus ja rakkaus kotiseutuun syntyy sinisenä välkkyvien järvien keskellä. Suomalaisen maiseman ääni löytyy hiljaisuudesta, lintujen laulusta tai vanhan virren sävelestä yhtä hyvin kuin Satumaa-iskelmästä. Meitä ympäröivä maisema muuttuu ihmisentyön ja toiminnan myötä. Siinä on elämän jälki. (Vihreää rukouskirjaa mukaellen)

Suomalainen maisema ja rakennettu ympäristö on koettava kaikin aistein. Kesäaamun viileä kirkko, koulumuistoja herättävä koulumuseon tuoksu, muistomerkit, näkötorneista avautuvat huikeat maisemat, metsän rauha yhdiastettynä historiaamme - sotiin ja  katovuosiin - opettavat meille nöyryyttä ja kiitollisuutta. Osaamme katsoa kauas, entä lähelle?

Kirsikkapuisto

Kirsikkapuisto sijaitsee Salen ja koulun välissä. Kirsikkapuiden kasvua odotellessa nuoriso voi kokeilla pumptrack-rataa tai viettää yhteistä aikaa ja grillailla puitossa olevassa 'pikkutalossa'. Puiston erikoispenkkejä a la Tarmo Kovanen on kokeiltava sen jälkeen, kun kulttuuri on kutsunut: Tarmo Kovasen ja muiden Moottorisaha soikoon -vuotuistapahtumaan osallistuneiden moottorisahoilla tehdyt patsaat ovat tutustumisen arvoisia. Niitä löytyy vuosi vuodelta lisää myös kunnan muilta alueilta!

Keskuspuisto

Kivijärven keskustaa kaunistaa keskuspuisto,  joka valmistui 1990-luvun alussa. Keskuspuistossa on Lions Clubin lahjoittama suihkulähde, jonka ääreen penkeille on mukava istahtaa hyvässä seurassa tai yksin kirjan/lehden kera. Keskuspuistossa pidetään ajoittain erilaisia tapahtumia ja aiemmin sen liepeillä otettiin uusi vuosi vastaan.

Kulttuurimaisemia

Kopsala-Vietsaaren maisema-alue ja Penttilänkylän alue käsittäen myös Syrjäniemen ovat maakunnallisesti merkittäviä maisema-alueita Kivijärvellä. Vietsaaressa sijaitsee perinnepiirin pystyttämä näkötorni, josta voi ihailla järvimaisemiamme.

Salamajärven kansallispuisto on yksi maamme suurimmista suojelualueista. Se on pinta-alaltaan lähes 60 km ja sijaitsee osaksi Kivijärven kunnan alueella. Sen yhteydessä Kivijärvellä on Salamajärven Luonnonpuisto. Alueen erikoisuuksia ovat aapasuot, koskemattomat metsäjärvet, aarniometsät ja metsäpeurat ja monipuolinen linnusto. Kansallispuistossa on erinomaiset virkistyskalastus- ja retkeilymahdollisuudet. Erilaisia viitoitettuja vaellusreittejä on useita kymmeniä kilometrejä. Alueella palvelee Koirasalmen luontotupa.

 

kukkaa.jpg

keskuspuisto.JPG

vietsaarta.jpg

koiras.jpg