Kivijärven kunta hakee opintovapaan sijaiseksi 18.1.2021 alkaen esiopetuksen ja liikunnan opettajaa
Tule mukaan tekemään yhteistä työtä lapsen hyväksi!
Tule mukaan tekemään yhteistä työtä lapsen hyväksi!
RUOKAPALVELUYRITTÄJÄN HAKEMINEN KIVIJÄRVELLE
Kyyjärven, Kannonkosken, Karstulan ja Kivijärven kuntajakoselvityksen ohjausryhmän kokousti toisen kerran Kivijärvellä perjantaina 25.9.2020. Poliittinen ohjausryhmä muodostuu 21 henkilöstä.
Kuntalaiskuulemiset päätettiin järjestää jokaisessa kunnassa viikon 44 aikana, koronavirus tilanne huomioiden. Kuntalaiskuulemisten aikataulut ovat seuraavat:
ma 26.10 klo 18:00 Kivijärven liikuntasalilla
ke 28.10 klo 18:00 Kannonkosken koululla
to 29.10 klo 16:30 Kyyjärven liikuntahallilla
to 29.10. klo 19:30 Karstulan koulun auditoriossa
Saga Forsströmin opintorahastosta jaetaan stipendejä Kivijärven kunnan ulkopuolella peruskoulun jälkeisiä opintoja suorittaville opiskelijoille. Stipendin voi saada alle 26-vuotias syntyperäinen tai kivijärveläistynyt nuori, joka on saanut päättötodistuksen Kivijärven peruskoulusta.
Kirjasto on suljettu poikkeuksellisesti 11.9.2020 saakka.
Sunnuntaisin klo 12-16 pääsee ilmaiseksi liikuntasaliin pelailemaan vaikka perheen tai ystävien kanssa ilmaiseksi.
Tietokone ja sähköinen asiointi apuna arjen hallinnassa:
Ikäihmisille tarkoitettu Digitaidot- kurssi alkaa Saarijärven kansalaisopiston järjestämänä. Alkeiskurssi on ilmainen.
Jos olet kiinnostunut ilmoittaudu Tuula Leppäselle puh. 040 6888 270.
Kurssi alkaa Kivijärvi talolla seuraavasti.
Kasvomaskien käyttö on yksi keino ehkäistä koronavirustartuntojen leviämistä.
THL suosittaa kansalaisille kasvomaskien käyttöä tietyissä tilanteissa toisten ihmisten suojaamiseksi. Ensisijaisen tärkeää on edelleen noudattaa 1-2 metrin turvavälejä aina kun mahdollista, pestä käsiä, yskiä hihaan tai kertakäyttöiseen nenäliinaan sekä välttää kasvojen koskettelua.
On selvää, että tartuntariski on erityisen suuri tungoksessa.
KIVIJÄRVEN KUNTA
Virastotie 5 A 43800 KIVIJÄRVI
Puhelinvaihde:
poistettu käytöstä, suorat numerot löydät kohdasta 'yhteystiedot'
Avoinna:
ma-pe 9.00 - 15.00