Päätoiminen tuntiopettajuus haettavana (hakua jatkettu)

Kivijärven kunta sijaitsee pohjoisessa Keski-Suomessa, Suomenselän alueella ja täältä löytyy myös Tainionmäen yhtenäiskoulu. Koulumme on äskettäin remontoitu ja meillä on noin 100 oppilasta. Opetusryhmät ovat pienet, oppilaat ovat yhteistyötaitoisia ja koulussamme on hyvä yhteishenki. Joko kiinnostuit? Tule meille töihin, pieneen ja vireään kouluyhteisöön!

Stipendejä haettavana

Saga Forsströmin opintorahastosta jaetaan stipendejä Kivijärven kunnan ulkopuolella peruskoulun jälkeisiä opintoja suorittaville opiskelijoille. Stipendin voi saada alle 26-vuotias syntyperäinen tai kivijärveläistynyt nuori, joka on saanut päättötodistuksen Kivijärven peruskoulusta.

Hae kuraattoriksi!

Tule mukaan tekemään työtä Kivijärven ja naapurikuntiemme Kannonkosken ja Kyyjärven koululaisten hyvinvoinnin edistämiseksi!

Kivijärven kunta hakee KOULUKURAATTORIA kolmen pienen kunnan koululaisia varten.

Talonumerokilvet

Kiinteistöjen omistajien tulee hankkia ja asentaa talonumerokilvet itse. Numerokyltin voi valmistaa myös itse. Kyltti tai kyltit tulee asentaa siten että osoite numero näkyy tielle / risteykseen.