Edith Piaf- elämä, laulut ja rakkaus

Edith Piaf- elämä, laulut ja rakkaus

Alkaa

Peurantupa, Hannunkiven lomakylä

Ystävät hyvät

” Koen olevani etuoikeutettu saadessani opastaa teitä ranskalaisen chansonin ja Edith Piafin maailmaan.

Olen tutkinut ihailemani taiteilijan elämää monta vuotta. Se tiesi lukuisia reissuja ympäri maailmaa. On kuitenkin sanottava, että tämä fiktiivinen retki toisen taiteilijan maailmaan, se vasta on ollut matkojen matka. Piaf osoitti, että mahdoton on mahdollista. Että ihmiselle ei anneta unelmaa, jos hänellä ei ole voimaa toteuttaa sitä. Edithin unelma, niin uskomattomalta kuin se kuulostaa, oli vain ja ainoastaan RAKKAUS. Laulu alkaa siitä, kun sanat loppuvat. On myös niitä lauluja, joita lauletaan vasta sitten, kun surun kyyneleet on itketty ja elämä alkaa.

Tämä on valon ja varjon leikki. Elämä on kohtaamisia- on mukava kohdata teidät.”
Päivi Mäkinen

Näyttelijä, viihdetaiteilija Päivi Mäkinen ammentaa työhönsä taustaa estradiviihteen parhaista perinteistä. Hän ylittää rohkeasti nykyisiä perinteisen teatterin ja estradiviihteen rajoja. Kuten Edith Piaf- joka rakensi elämänsä uudelleen, loi uuden maailman ympärilleen katujen kasvatus voimanaan- myös Päivi korostaa olevansa katutaiteilija syvällä sisimmässään. ” Viihteessä pitää olla tasoa ja tyyliä ”, sanoo Päivi Mäkinen. ” Hyvä viihde ei ole markkinahumua. Hyvän viihteen peruselementteihin kuuluvat elämän kepeys, riemu, itki ja nauru. ”

Nämä elementit liittyvät Päivi Mäkisen tulkintaan konserteissa tai kadulla, teatterin näyttämöllä ja viihde- estradeilla.

Esityksen kesto n 1 h 30 min ( sis. väliajan )

Pe 14.8. 2025 klo 19 Peurantupa Hannunkiven lomakylä

Liput : 28,00 € / 25,00 € ( eläkeläiset, opiskelijat )
Liput ennakkoon 6.7 saakka: 25,00 €/ 22,00 €
Lipunmyynti: peurantupa.johku.com/tapahtumat

Järjestäjä

Villi Peura oy
Edith Piaf- elämä, laulut ja rakkaus

Tapahtumat

Pe 25.07
klo 09:00
Lisätietoja myöhemmin.
Su 27.07
klo 13:00
Soittaa pelimanniorkesteri, väiaikakahvit
Speden Naisen Logiikka- RETROKOMEDIA
Ma 28.07
klo 19:00
Ma 28.7 ja ti 29.7 klo 19.00 Speden Naisen logiikka Samppanjan lailla poreileva retrokomedia Speden Naisen logiikka sukeltaa Hugon ja Valman avioliiton syövereihin, jossa naisen logiikalla pohditaan...
Ke 06.08
klo 19:00
Ke 6.8 klo 19- 20 Isoviha ja Kämärin legenda Isoviha oli Suuren Pohjansodan (1700–1721) aikainen Venäjän miehitys Suomessa vuosina 1713–1721. Se päättyi Uudenmaankaupungin rauhaan...
Edith Piaf- elämä, laulut ja rakkaus
Pe 15.08
klo 19:00
Ystävät hyvät ” Koen olevani etuoikeutettu saadessani opastaa teitä ranskalaisen chansonin ja Edith Piafin maailmaan. Olen tutkinut ihailemani taiteilijan elämää monta vuotta. Se tiesi lukuisia...