Ainon Tarinatulet Hannunkivessä

Ainon Tarinatulet Hannunkivessä

Alkaa

Peurantupa, Hannunkiven lomakylä

La 7.6 klo 19- 20 Sauna ja parantajuus

Suomalaisten elämään on liittynyt kautta aikain läheisesti sauna. Siellä on synnytty. Siellä on kuoltu. Siellä peseydyttiin ja siellä parannettiin kivut ja sairaudet. Saunaan liittyy myös monia mytologisia uskomuksia. Mm.

löylynheittoa pidettiin entisaikaan eräänlaisena uhritoimituksena. Ja itse löylyä henkenä.

Peurantuvan ulkosauna lämpiää klo 20 Suomalaisen saunan päivän 8.6 kunniaksi.

Omat saunakamppeet mukaan.

Sydänsuomen tarinaemo, Aino Erkkilä kertoo meille kesän Tarinatulilla ( 7.6, 9.7 ja 6.8 ) niin yleisesti kulttuurihistoriasta kuin oman alueemme ,Wanhan Wiitasaaren, saunaperinteistä, kansanuskosta, parantamisesta ja loitsuistakin. Lappalaiset asustelivat täällä ensin ja myöhemmin savolaiset tulivat hämäläisten eräsijoille. Liikehdintä on tapahtunut metsän ja veen antimien mukaan.

Tämä Sydänsuomen alue on ollut myös varsin myrskyisää aluetta rajakahinoineen menneinä aikoina ja Ainon Tarinatulilla kuullaankin myös Nuijasodasta, Suomen sodasta ja Kivijärven kapinasta. Isovihan vaikutukset olivat tuntuvat ja Lintusaaren ja Pyssysaarenkin tarinat löytyy niiltä ajoilta.

Ja Kämärin legenda on jokaisen vain kuultava, niin mielenkiintoinen ja esivanhempiemme elämää avaava se on.

Istumme esivanhempiemme tapaan tarinoimassa nuotiopiirissä jos sää sallii, muuten sisätiloissa.

Tarjolla kuuluisaa naurissimaa ( ja naurispontikkaa) ja pientä purtavaa.

Tarinatulilla K-18.

Hinta: 10 €/ hlö/ kerta

Lämpimästi tervetuloa Tarinatulille !

 

Järjestäjä

Villi Peura oy

Tapahtumat

Ke 23.07
klo 18:00
...
To 24.07
klo 18:00
...
Kukkomarkkinamainos kuntatiedotteesta
Pe 25.07
klo 09:00
Kukkomarkkinat pe 25.7. klo 9-(17) Kivijärven satamatorilla, satamassa ja Kivijärvi-talon pihassa. Paljon markkinamyyjiä, tuttuja ja markkinahumua!  Lisäksi Kukkomarkkinapäivänä perinteinen...