Nuorten aikuisten viihtyvyyden ideointia kuntotuvalla

Alkaa

Kivijärven kuntotupa

Tervetuloa ideoimaan, suunnittelemaan ja kehittämään keinoja lisätä nuorten aikuisten viihtyvyyttä Kivijärvellä. Olisiko nuorten aikuisten viihtyvyyden eteen tarpeen tehdä jotain lisää tai toisin? Kääritäänkö hihat ja toteutetaan ideoita yhdessä? Vuoden 2019 alusta käynnistyi Tulevaisuuden tekijät-hanke, jonka päätavoite on edistää nuorten osallistumista alueen tavoitteelliseen kehittämistoimintaan. Hanke on 17-29-vuotiaita Saarijärvi-Viitasaari seutukunnan sekä Äänekosken kuntien tai alueelle siteitä omaavia nuoria aikuisia varten.

Pohjoisen Keski-Suomen alueella toimii Leader Viisari ry, joka aktivoi ja edistää maaseudun asukkaiden omatoimista kehittämistä sekä luo yrittäjyyden edellytyksiä. Leader on toimintaa, neuvontaa ja rahoitusta. Toiminnan taustalla on kekseliäs ajatus siitä, että jokainen on oman paikkakuntansa ja elämänsä asiantuntija. Viisari haluaa ottaa nuoret aikuiset mukaan kehittämään kotipaikkakuntaansa nuorten oman viihtyvyyden pohjalta. Tähän työkaluksi kehitettiin Tulevaisuuden tekijät-hanke, jota Keski-Suomen Ely-keskus rahoittaa maaseuturahastosta.

Käy tykkäämässä Amazing lande-sivuista, niin tiedät miten ideointi ja kehittely Tulevaisuuden tekijöissä etenevät. Ota myös tuletekijaks seurantaan Instassa. Ollaanhan yhteyksissä!

Kiinnostuitko? Ilmoittaudu mukaan 20.2.2019 mennessä.

Päivi Hakkarainen, Tulevaisuuden tekijät–hanke
040 542 1432 (myös WhatsApp),Insta ja Snapchat: tuletekijaks
paivi.hakkarainen@saarijarvi.fi

Järjestäjä

Tulevaisuuden tekijät-hanke/Leader Viisari ry.
Tulevaisuus - elävä maaseutu!

Tapahtumat

La 30.03
klo 13:00
Tarjolla nokipannukahvia, pullaa, makkaraa, pelejä ja arvontaa. Ei sisäänpääsymaksua. Tervetuloa!
La 06.04
klo 10:00
Kuntotuvalla. Kysyy Lisää Petriltä
La 06.04
klo 10:00
Ampumahiihdon Keski-Suomen aluemestaruuskilpailut (pikamatkat) Kivijärvellä, kuntotuvalla/kuntoradalla la 6.4.2023 klo 10-14.  Kohdistus klo 11, kilpailu alkaa klo 12. Kysyy lisää Henri Gröniltä...
muistitapaaminen Kivijärvi-talolle ti 9.4.2024 klo 10-12
Ti 09.04
klo 10:00
Onko sinulla tai läheiselläsi todettu muistisairaus? Tervetuloa muistitapaamiseen Kivijärvi-talolle ti 9.4.2024 klo 10-12. Tapaaminen on tarkoitettu muistisairauteen sairastuneille...
Vappumyyjäiset Kivijärvi-talolla
Ti 30.04
klo 11:00
Myyjäiset vapunaattona, tarjolla munkkeja ja muita herkullisia leivonnaisia, kahvia, arvontaa.