Tervetuloa päiväkodin johtajaksi!

Kivijärven kunta hakee edelleen
PÄIVÄKODIN JOHTAJAA
toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.

Tervetuloa aitiopaikalle kehittämään kunnan varhaiskasvatusta yhdessä muun varhaiskasvatuksen ammattitaitoisen henkilöstön kanssa. Päiväkoti Nuppukumpu on terve tila ja ihanteellisella paikalla kirjaston, liikuntasalin, koulun ja useiden leikkialueiden läheisyydessä. Työ alkaa elo-syyskuussa 2023 aikana tai sopimuksen mukaan.

Päiväkodin johtajana vastaat kunnan varhaiskasvatuksesta ja sen kehittämisestä. Hallinnollisten ja pedagogisten tehtävien lisäksi sinulle kuuluu esimiestehtävät (noin 5-7 alaista). Titanian käyttökokemus lasketaan eduksi. 

Kelpoisuusvaatimuksena päiväkodin johtajan tehtävään on varhaiskasvatuslain (540/2018) 31 § mukainen kelpoisuus huomioiden lain 75 §:n siirtymäsäännökset

Toivomme sinulta oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja lasten, perheiden ja henkilöstön kanssa sekä työkokemusta varhaiskasvatuksesta.

Tehtävässä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Valitun on ennen työn vastaanottamista esitettävä hyväksyttävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ja lääkärilausunto terveydentilastaan.

Palvelussuhteen ehdot ja palkkaus määräytyvät OVTES:in mukaan. Rekrytointilisän käyttömahdollisuus!

Lähetä hakemuksesi sekä tarvittavat kelpoisuuden ja kokemuksen osoittamat todistukset ja/tai CV pe 9.6.2023 klo 15 mennessä sähköpostitse pirkko.oinonen [at] kivijarvi.fi (pirkko[dot]oinonen[at]kivijarvi[dot]fi)

Lisätietoja sivistysjohtaja Pirkko Oinonen, pirkko.oinonen [at] kivijarvi.fi (pirkko[dot]oinonen[at]kivijarvi[dot]fi), 044 459 7871.

Kivijärvellä 23.5.2023 

Kivijärven kunta / sivistyslautakunta 

------- 

Kivijärvi on reilun tuhannen asukkaan kunta Keski-Suomessa. Kaunis luonto, kalaisat järvet ja leppoisat kuntalaiset toivottavat sinut tervetulleeksi Keski-Suomen suvipitäjään! Tervetuloa joukkoomme!