Hae varhaiskasvatuksen lastenhoitajan sijaiseksi!

Kivijärvi on noin 1100 asukkaan kunta pohjoisessa Keski-Suomessa Suomenselän alueella. Varhaiskasvatus tapahtuu pääosin päiväkoti Nuppukummun terveissä tiloissa, joissa lisäksesi työskentelee 4-5 mukavaa työkaveria. Nuppukummun vierestä löytyvät koulu, kirjasto, liikuntasali, kaukalo, hiihtoladut, metsäluonto ja useita leikkipuistoja.    

Kivijärven kunnassa on haettavana
VARHAISKASVATUKSEN LASTENHOITAJAN NOIN VUODEN KESTÄVÄ SIJAISUUS

Kivijärven varhaiskasvatuksen vahvuuksia ovat mm. monipuolinen kasvatustoiminta kodinomaisessa päiväkodissa ja sen lähiympäristössä. Päiväkoti Nuppukumpu on huippuyksikkö, jossa toimitaan positiivisen ja pienten pedagogiikan keinoin, lapsilähtöisesti ja kasvatuskumppanuutta arjessa vaalien.

Varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävä on pedagogista toimintaa osana työyhteisöä. Arvostamme koulutuksen lisäksi oma-aloitteisuutta, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä kykyä aitoon läsnäoloon. Toivomme hakijalta positiivista työotetta, lapsen yksilöllistä kohtaamista ja ammattitaitoa. Tehtävässä edellytetään joustavuutta sopeutua muuttuviin arkipäivän tilanteisiin.

Kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnonosilla (varhaiskasvatuslaki 540/2018, 28 §, asetus 753/2018 3 § ja 4 §). Palvelusuhteen ehdot ja palkka määräytyvät KVTES:n mukaan.

Valitun on ennen tehtävän vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain 504/02 edellyttämä rikosrekisteriote ja hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Täytössä sovelletaan neljän kuukauden koeaikaa. Sijaisuus kestää 31.8.2023 saakka.

Lähetä hakemuksesi sekä tarvittavat kelpoisuuden ja kokemuksen osoittavat todistukset tai ansioluettelo pe 23.9.2022 klo 15 mennessä sähköpostilla pirkko.oinonen [at] kivijarvi.fi (pirkko[dot]oinonen[at]kivijarvi[dot]fi). Merkitse otsikoksi HAKEMUS.

Lisätiedot: varhaiskasvatuksen opettaja Merja Salmi, puh. 044 459 7843, merja.salmi [at] kivijarvi.fi (merja[dot]salmi[at]kivijarvi[dot]fi) tai sivistysjohtaja Pirkko Oinonen, puh. 044 459 7871, pirkko.oinonen [at] kivijarvi.fi.