Suullista perinnettä

Navigation

Suullinen perimätieto käsittää mm. runoutta, lauluja, satuja, arvoituksia, sananparsia, tarinoita ja kertomuksia, jotka ovat siirtyneet yksilöltä ja sukupolvelta toiselle kiteytyen samalla usein perinteiseen, kaavamaiseen muotoon.

Kun Rautalammissa oli talo ja taas Pietarsaaressa oli ihmisiä asumassa, kun ei täällä välimaalla ollut mitään siihen aikaan, niin he pitivät linnunpolkuja välissä, niin kun he välimailla näkivät toisensa niin heillä oli riita että elä huoli tulla hänen puolelleen

(aikaisimmilta ajoilta, merkitty muistiin 1890, Kivijärven kirja, s. 525 )

Henrik Gabriel Porthanin (1739 – 1804) vuosina 1766 ja 1778 ilmestyneessä väitöskirjasarjassa mainitaan vanha Kivijärveltä peräisin oleva paikallinen kansanruno, jonka Porthan on kuullut todennäköisesti nuoruudessaan Viitasaarella, missä hänen isoisänsä, isänsä ja setänsä toimivat kirkkoherroina lähes koko 1700-luvun. Arvellaan, että kivijärveläiset talonpojat nousivat kruunun sotamiehiä ja ratsumiehiä eli huoveja vastaan jo 1592 eli seutu olisi ollut varhaisimpia kapinapesäkkeitä myöhemmin Pohjanmaata ja Hämettä koskettaneelle nuijasodalle.

Kiwijärven kiltit miehet,
Wastingin wahwat uroot,
Nuijat nurkissa pitäwät,
Sopessa sota-aseet,
Pimiässä pitkät warret;
Joilla huovia hosuvat,
Ryytteriä rytkyttäwät,
Sieldä Saarelle samoawat,
Urot oitse oikenewat,
Sota aseis’ sotimahan,
Weri parskui paidan päälle,
Suolet singoilit sisäldä,
Ryyttereist’ rywetetyistä,
Huowista hosutetuista…

Suullista perinnettä alettiin kerätä vasta 1800-luvun puolivälissä. Juttuja riitti, mutta myös ongelmia:

” … muitakin satuja ja juttuja, loruja, joiksi niitä täällä itse puheliat sanovat, muistellaan Kivijärvellä varsin paljon. Niitä kerättessä ja kirjottaessa kohtaa kuitenkin kaksi päävastusta. Ensinnäkin pitävät he niitä niin halpoina ja joutavina, ett’ eivät paljon tahdo juleta niitä vieraille kertoella. – Erittäiki on se heistä outoa ruveta työksensä oikein niitä puhelemaan; vaan puhuvathan jolloin puheesa käypi ja niin sattuu. Toiseksi eivät muilta vakasemmilta töiltä tahdo malttaa näissä kuluttaa aikaansa.”

(Kivijärven kirja, s. 515)

1500-luvun puolivälin ja 1620-luvun välin tarinoiden teemaksi nousi Kivijärven asema Rautalammin pitäjän syrjäisenä takamaana, joka vaikutti esim. kirkkomatkoilla:

”… ennen aikaan tämä kappeli niin kuin Viitasaari ja Saarijärvikin kuului aina Rautalammin kirkkokuntaan. Kuin siis kirkkoon aikoi lähteä, piti koko viikon muona panna matkaansa. Sitä asukkaat vieläkin muistelevat, kuinka vaikeata se oli ollut. – Ja kuinka usein siellä sitten tuli käydyksi kirkossa semmoisen matkan päässä. Eihän siellä käyty muutakuin lapsia ristittämässä ja kuolleita maahan panemassa. Ilmankos se entinen tyttö, joka ei ollut kirkossa käynyt sitte kuin kapalossa ristille tuotiin ja nyt taasen tuli sinne, kuin oli jo naimiseen mänössä, sanoikin kirkkoon tultuansa kääntyen kummallekin puolelle kirkon ristyksessä: ’Terve miesten puoleen, terve vaimoin puoleen, terve teki vaari kun kaapissa seisotten; empä täällä ole hyvään aikaan taas käynytkään, en sitten kun kapalossa kannettiin.”

(merkitty muistiin 1850, ote Kivijärven kirjasta, s. 527-528)

Kivijärven ensimmäisen kirkon rakentamisesta, erityisesti paikan valinnasta, on olemassa lukuisia tarinatoisintoja, joista alla ote varhaisimmasta, vuonna 1850 muistiin merkitystä:

”…tuumattiin tehdä kirkkoa yhteen Kivijärvessä olevaan saareen, sentähden muka, että koko seurakunnalla olisi huokeampi kulku yhdistyspaikkaansa. Miehiä kokountui pian koko joukko saareen, jossa kirvesten jyske kukatiesi ensikerran maalimassa alkoi kaikua… Kohta jo saaressa välkkyi uusi kirkon salvos venemiesten outoihin silmiin… Sitä surkeampaa on mahtanut olla, kun heidän toivonsa tahtoi menneä mitättömäksi. – Salvos kyllä saatiin alulle; vaan mitäpä siitä, kun ei sitä saatu kokoamaan sen siitään. Mikä päivällä rakennettiin, se yöllä aina särkyi ihan maata myöten.

… Viimen ratkastiin asia siten, että saareen tuontiin suuri komea kukko ja lähetettiin se menemään saaren länteisestä hiekkaniemekkeestä minne meni. Jossa sitte kukko löydettäisiin, siihen piti kirkkoki tehtämän… Viimein löydettiin se elävänäkö vai kuolleena, siinä niemessä mannermaalla, jossa Kivijärven kirkko vieläkin seisoo, nimittäin Kukkoniemessä. Saarellakaan josta kukko pantiin kulkemaan, ei silloin vielä ollut mitään erityistä nimeä; vaan siitä ajasta asti ruvettiin sitä sanomaan ja sanotaan vielä tänäänkin ’Lintusaareksi’.

(Kivijärven kirja, s. 528-529):

Yleisimmän toisinnon mukaan kukko laskettiin hirren päällä kulkemaan. Kivijärven vaakunaan on ikuistettu sekä kukko että hirsi.

MURRE-EROJA

Samuli Paulaharju kuvailee Suomenselän vieriltä –kirjassaan alueellisia murre-eroja (s. 54-55), erimielisyyksiä ja pilkankohteita (s. 57, 60):

”Vaikka kaikin oltiinkin samoja jumalanluomia korvenkolkuttajia ja puhuttiin jokaisen ymmärrettävää ihmisenkieltä, niin sittenkin metsientakaiset olivat jokainen joukko vähän niin kuin eri ihmissukua. ..

…Kaustisen kyläläiset taas, samoin kuin Vetelin väki, puhuivat ja vieläkin puhua sussuttavat ässän päälle, sanoen hassusti: ”Kassopas messää!” kun sen sijaan oikeat ihmiset lausuvat: ”Katohan mehtää!”. Eivät liioin lestisetkään osaa oikein puhua, vaan vääntävät pitkään sekä käyttävät sanojaan samaan malliin kuin reisikkät ja Lampin kristikansa.”Misä? Täsä lajosa”, on lestisen mielestä ihmisen puhetta, vaikka muu metsäkansa sanoo: ”Missä? Tässä laossa”. Niin myös lestisen tavara on ”kepusa vuotehen alla”, vaikka sen onkin vain ”kopssa sängyn alla”. Kinnunen ja kivijärveläinen - samoin Perhon kinnunen - sanoo Keski-Suomen tapaan: ”kot’puro, puukkon’, kotova”, kun taas perholainen tietää puhuvansa ihmisten tavalla sanoessaan: ”kotipuro, puukkoni, kotua”.

Näilläkin perillä, erittäinkin, entisaikaan, sattuessaan samoille sijoille tavallisesti häsähtivät yhteen hammastellen toisiaan väliin oikein pitäjän nimen ja kirkon kautta, joskus vielä kurkistaen toisen vellikuppiinkin. Kivijärveläinen kimmastui kuullessaan maininnan, Kivijärven muikkumaha, ja vielä enemmän, jos lisättiin, että Kivijärven kirkonkelloilla soitetaan: ”Muikkuja kuppiin… muikkuja kuppiin!”

Liukonkylän pitkäkaulainen Mäki-Matti sanoi lyhytkaulaiselle Kivijärven miehelle, kun tämä pilkkasi perhosen pitkää kaulaa: ”Kivijärviset kyllä tarvihtee lyhyen kaulan, kun ne juo karvasta muikun suolavettä, että se menisi pian alas”.

Viimeksi päivitetty 11.06.2007